Luiskatie 5
17200 Vääksy
Sponsored by:
email:kivisto.jani@gmail.com
Toni ja LindaToni: Valmistunut Koulutuskeskus Salpauksesta yhdistelmä ajoneuvokuljettajaksi vuonna 2003. Tällä hetkellä Toni työskentelee kuljetusyrittäjänä.
Tonin Historia Toni syntyi vuonna 1984 Asikkalassa ja asuu siellä edelleen. Tonin perhe veli (Mika s.1982 k.2001), sekä vuonna 1990 syntynyt pikkuveli Jani, Isä (Esa) ja äiti (Kristiina). Tonin vanhemmat ovat olleet aktiivisesti mukana autourheilussa pääasiassa toimitsijatehtävissä ja kuljettaneet aina veljeksiä Tonia, Mikaa ja Jania mukanaan ympäri Suomea ja myös ulkomailla kaikenlaisissa autourheilutapahtumissa. Tämän seurauksena Toni sai "kipinän" lajiin, kuin myös tärkeitä suhteita autourheilun maailmaan. Ensimmäinen kisa oli yritysten välinen karting-kisa vuonna 1995. Kisassa oli 20 - 30 osallistujaa, ja Toni sijoittui viidenneksi, mikä oli upea suoritus kun huomioi että Toni oli vasta 11-vuotias. 15-vuotiaana Toni kävi suorittamassa jokkistutkinnon, mutta ajoi ensimmäisen jokkiskisansa vasta 17-vuotiaana enolta lainatulla VW Kuplalla. Toni ajoi nuorissa ja isoveli Mika ajoi yleisessä. Ikävä, mutta mielenkiintoinen juttu oli se, että kisa oli Mikan viimeinen ja Tonin ensimmäinen. Tämän jälkeen Tonilla alkoi kisojen kiertely samaisella autolla. Polte ralliin oli jo suuri. Vuonna 2003 Toni sitten pääsi kokeilemaan rallitaitojaan Orimattila-ralliin ja sai tilastoihinsa ensimmäisen ulosajon. Muutamaa kuukautta myöhemmin Toni kävi nöyränä ajamassa ensimmäistä kertaa maaliin Lahden F-Cupissa. Samoihin aikoihin veljeltä peritystä Starletin kopista ruvettiin tekemään autoa. Toni teki samalla ammattikoulun päättötyön kyseisestä Starletista. Kartinginkin parissa on pyöritty aina kun on tarjoutunut mahdollisuus. Parhaat hetket Tonilla ovat olleet mm. 2003 Gran Canarialla VM-lukijamatkalla, jolloin Toni oli lisenssiluokan neljäs. Vuonna 2004 Tonia pyydettiin mukaan Racing Hanko -tapahtumaan ajamaan Villa Silja -joukkueeseen. Sijoitus oli neljäs. Vuonna 2005 Villa Silja voitti. Vuonna 2006 Tonia pyydettin jo kolmannen kerran joukkueeseen ajamaan ja jälleen tuloksena kisan voitto. Tonia eivät kuitenkaan rata-ajot kiinnosta muuten kuin harrastusmielessä, vaan hän haluaa pärjätä rallissa. Toni on jo nyt näyttänyt kyntensä rallissa ajamalla pienimmällä mahdollisella budjetilla pikataipaleet yhtä rivakasti kuin hänen luokkansa kärkiautot. Toni itse on sitä mieltä että voisi pärjätä rallissa hyvinkin, jos saisi samanlaiset lähtökohdat kuin mitä muilla on.
Linda: Löytänyt rallin pariin teini-ikäisenä. Aluksi kierrellyt katsomassa ralleja ja sittemmin suorittanut rallin junioritutkinnon. Tonin kyytiin Linda lähti vain kokeilupohjalta, ja yhteistyön toimiessa hyvin Linda istuu Tonin kyydissä edelleen. Linda pääsi ylioppilaaksi vuonna 2000 ja 2002 hän valmistui matkailuvirkailijaksi Lahden ravitsemus- ja matkailualan oppilaitoksesta. Kilpailutaustaa rallien lisäksi Lindalta löytyy myös kartingin parista, mm. hän voitti naisten luokan Gran Canarialla VM:n reissulla 2003 |